torstai 29. lokakuuta 2009

Terveellinen jälkiruokavinkki!

ja ilman sokeria!
Marjavaahto
1/2 dl soijakermaa
2 rkl marjoja
manteli- tai pähkinärouhetta
Sekoita soijakerma ja marjat kuohkeiksi vispilällä tai tehosekoittimella.
Koristele annos pähkinä- tai mantelirouheella.

Marjanami
2 dl maustamatonta jogurttia
tai sokeroimatonta soijajogurttia
1 dl soija- tai riisimaitoa
1/2 dl mustikoita tai muita marjoja
Sekoita ainekset keskenään tehosekoittimella kuohkeaksi vaahdoksi.

Nauti terveellisesti!

Sokeri hyvässä ja pahassa

Hgin Sanomat 28.10.2009 kirjoittaa suomalaisten runsaasta sokerin saannista. Artikkelin mukaan jo kaksi vuotiaat saavat sokeria enemmän kuin suositukset sallivat. Tässä tulee vielä huomioida että tutkimus perustuu keskiarvoon, jossa osalla ruokavalio sisältää tuoreita hedelmiä ja marjoja. Näin toinen ääripää (se joka ei syö hedelmiä ja marjoja olleenkaan) saa sokereita entistäkin enemmän suosituksiin nähden.

Sokeri on hyvä energianlähde kun energiaa tarvitaan esimerkiksi liikuntaan. Mutta jos energiaa saa enemmän kuin tarve vaatii muuttuu ylimäärä rasvaksi kehossa ja tarttuu vartaloon erityisesti vyötärön ympärille. Tämä kaikki ei edes näy päällepäin vaan kerääntyy kehon sisäiseksi rasvaksi, joka on huomattavan suuri terveysriski. Liika energia sokerista johtaa aikanaan myös herkästi mm. aikuistyypin diabeteksen syntyyn. Sokeriaineenvaihdunnan häiriön kehittyminen diabetekseksi voi kestää 10-15 vuotta. Mikä onkaan terveystilanne tulevilla aikuisilla, jos tuo ongelma alkaa jo 2-vuotiaana? Runsas sokerin syönti haittaa myös hampaita.Runsas sokeri myös köyhdyttää muuta ruokavaliota, koska mm. useiden vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti vähenee sokerin osuuden kasvaessa. Pahimmillaan runsassokerisilla tuotteilla ja makeisilla korvataan päivän pääateria, joka johtaa hyvin helposti sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja sen mukanaan tuomiin ongelmiia. Tämä vaikuttaa suuresti myös yleiseen jaksamiseen ja vireystasoon. Pitkällä aikavälillä myös mielialaan.

Sokerin saannista vain pieni osa on itse ripoteltua sokeria, selviää tutkimuksista. Suurin osa saadaan teollisuuden valmiiksi makeuttamista elintarvikkeista. Sokerin määrä selviää tuoteselosteesta ja se voi yllättää. Esimerkiksi monissa muromysleissä on sokeria yli 20% lapsille suunnatuissa muroissa jopa 40%. 2d:n jogurttipurkissa voi olla sokeria jopa neljä sokeripalaa. Leipiä makeutetaan entistä enemmän.Runsaasti sokeria sisältäviä tuotteita ovat mm. monet mehut, jogurtit, hapanmaitovalmisteet,makeat maitojälkiruoat ja jäätelö sekä suklaa, karkit ja makeat leivonnaiset. Ns. herkkujen makeus on luontevampaa, niitä tulisikin syödä vain kohtuudella mutta monien muiden tuotteiden runsassokerisuus yllättää ja saa helposti luulemaan ruokavaliotaan kevyeksi ja terveelliseksi ellei lue tuoteselosteita huolella. Tämä onkin yksi syy miksi tänä päivänä yhä useampi jää sokerikoukkuun vaikkei "karkkihiiri" olisikaan. Hyvin usein ravintovalmennukseen tulevalla asiakkaallani onkin yksi suurimmista haasteista saada verensokeritasot tasaantumaan. Tämä on edellytys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Vitamiinilisä ei tee elintarvikkeesta terveysruokaa

Ruokakaupan hyllyllä törmää yhä useammin elintarvikkeisiin, jotka on ns. täydennettyjä elintarvikkeita. Myös lapsille tarkoitettuja tuotteita parannellaan, tarjolla on jopa C-vitaminoituja karkkeja. Tuotteisiin lisätään mm. maitohappobakteereita ja prebiooteja, jotka ovat ns. edellisten ravintoa, kalsiumia, D-vitamiinia, vitamiineja, jopa omega-3 rasvahappoja sisältävä lapsille tarkoitettu jogurtti on ollut markkinoilla.

Tutkija Pipsa Kyttälä, Tampereen Yliopistosta, pitää täydentämistä lähinnä markkinointikikkana. Poikkeuksena on D-vitamiinilisä, jonka saanti suomalaisilla, myös lapsilla, on todettu liian pieneksi. Toinen poikkeus on jodi-lisä suolassa. (Helsingin Sanomat "Elämä&Terveys" Ruoka-palsta syyskuu 2009). Myös maitohappobekteereiden on tutkimusten mukaan todettu vähentävän vatsatautien riskiä ja ripulin kestoa ja vähentävän jopa allergioita. Onpa tutkimuksia niiden suotuisasta vaikutuksesta jopa painonhallintaan. (Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, tutkimusprofessori Pentti Huovinen 2009)

Täydennettyjen tuotteiden hyöty on yksilöllistä ja perustuu henkilön perusruokavalion monipuolisuuteen. Runsas täydennettyjen elintarvikkeiden käyttö vääristää herkästi perusruokavalion sisällön ja johtaa pahimmassa tapauksessa ravintoainepuutoksiin.
Esimerkiksi kala ja hyvät öljyt käytettynä ruokavaliossa ovat huomattavasti parempia omega-3 lähteitä kuin esim. täydennetty jogurtti. Vitamiinitäydennykset voivat helposti antaa harhaanjohtavan kuvan terveellisyydestä. Olisi parempi kehittää tuotteita terveelliseen suuntaan vähentämällä sokeria tai parantamalla rasvan laatua. Nyt monien ns. terveystuotteiden sisältämät sokerin määrät ovat hyvinkin korkeat ja rasvan laatu yleensä heikko. Nämä kumoavat hyvin helposti täydennysten tuomat terveysvaikutukset. Suosittelenkin lämpimästi suosimaan puhdasta ja mahdollisimman pitkälti kotimaista perusruokaa. Peruselintarvikkeista kokoat helposti ja vaivattomasti terveellisen ja tasapainoisen ruokavalion usein jopa huomattavasti edullisemmin kuin pitkälle jalostetuilla erikoistuotteilla.

Täydennetty elintarvike tarkoittaa: Valmistuksen yhteydessä on lisätty ravintoaineita kuten vitamiineja ja kivennäisaineita. Täydentämiseen riittää pelkkä ilmoitus Eviralle. Tuotteesta ei voi esittää terveysväitettä kuten esim. hyväksi luustolle.
Terveysvaikutteinen elintarviketarkoittaa: Tuotteesta tulee olla tieteellisesti osoitettua näyttöä terveysvaikutuksesta. Vaikutus voi tulla elintarvikkeen luonnollisista tai lisätyistä ainesosista. Markkinointi on aina luvanvaraista. Elintarviketurvallisuusviranomainen arvioi tieteelliset perusteet.


Ravintovalmentaja auttaa sinua kokoamaan terveellisen ja tasapainoisen ruokavalion.
Lisätietoja ravintovalmennuksesta sivuiltani www.activecare.fi

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Työssä jaksaminen päivän keskusteluteemana

Viime päivien uutisissa ja Helsingin Sanomat ke 21.10.2009 on keskustelua aiheesta työssä jaksaminen. Asiasta on tehnyt tutkimusta Vakuutusyhtiö Varma ja Työhyvinvointiin erikoistunut Odum.

Huomioni kiinnittyi erityisesti nuorten, vasta työuransa alkutaipaleella olevien väsymiseen niin henkisesti kuin fyysisesti työelämään, keski-ikäisten ja vanhempien ikäluokkien erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä oireiluista puhumattakaan. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota erilaisiin koettuihin kipuihin, tuki-ja liikuntaelinten toimintaan ja mielialaan. Moni koki potenvansa erityisesti alakuloa ja masennusta. Henkisesti väsynyt ihminen sietää myös fyysistä kipua huonommin ja jaksaminen kaikissa muutoksissa heikkenee. Miten voi selvitä kymmenien vuosien työrupeamasta, jos jo alle 30-vuotiaana henkisen hyvinvoinnin heikentyminen haittaa työssä jaksamista?

Nuoret kaipaavat erityisesti tukea ja apua terveellisten elämäntapojen hallintaan, sekä ennenkaikkea: posiviitisempia tulevaisuuden näkymiä. Tutkimuksessa nuoret osoittautuivat passiivisemmiksi. He harrastivat vähemmän liikuntaa, mutta tupakoivat ja joivat itsensä humalaan useammin. "Työssä jaksamisesta ja viihtymisestä on tultava työnantajien ja työntekijöiden prioriteetti. Jos niin ei käy, koko yhteiskunta jää tappiole" korostaa Varman ylilääkäri Jukka Kivekäs. Hän jatkaa neljän tärkeän perusasian hoitamisen tärkeydestä yrityksissä:
1)Johtamisen toimivuus
2)Työnkuvan selkeyttäminen
3)Vapaa-ajan liikunnan järjestämisen tärkeys yleiselle vireydelle
3)Työtovereiden tuen merkitys.

Nämä kaikki ovat hyvin tärkeitä asioita ja kuuluvat mukaan kokonaisuuden hoitoon tervettä työympäristöä muokattaessa. Yleensä vaille huomiota jää ns. sisäinen huolto, terveellisen kokonaisvaltaisen ravitsemuksen merkitys niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille. Kuitenkin ihmisen hyvin- tai huonostivointi koostuu siitä mitä syö. Vain hyvässä ravintotasapainossa oleva ihminen kykenee kehittämään työtään ja sosiaalista ympäristöään.

Oikealla ravinnolla on merkitystä:
-Keskittymis- ja suorityskykyyn
-Mielialaan
-Hormonitoimintaan (jolla taas vaikutusta myös mielialaan ja jaksamiseen)
-Vastustuskykyyn (jatkuva sairastelu verottaa jaksamista hurjasti)
-Aivojen hyvinvointiin

Työssäni ravintovalmentajana olen korostetusti huomannut kokonaisvaltaisen ravitsemuksen tärkeyden ihmisen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Usein jo pienillä muutoksilla päivittäisessä ravitsemuksessa ihminen saa uutta virtaa elämäänsä. Puhumattakaan kokonaisvaltaisesta ruokavalioremontista! Mikä määrä virtaa ihmisistä löytyykään!

Ravitsemuksessa pätee samat perusasiat kuin esimerkiksi liikunnan harrastamisessa. Mitä aikaisemmin aloittaa sen paremmin ja helpommin saa tuloksia aikaan. Ennaltaehkäisy on tehokkainta. Mutta myös jo syntyneissä terveysongelmissa toimii ravinto perustavana ja tehokkaana uudistajana. Vaatii vain enemmän aikaa ja usein enemmän ulkopuolista apua ammattilaiselta.

Lisää ravinnon merkityksestä ja ravintovalmennuksen mahdollisuuksista löydät sivuiltani www.activecare.fi

Hyvinvointiterveisin,
Sari Armila, Ravintovalmentaja

tiistai 20. lokakuuta 2009

Sokeririippuvuudesta pääsee eroon!

Sokeriyliherkkyys ei ole herkkyyttä vain sokerille vaan kaikille sen sukuisille aineille, kuten valkoiset jauhot, ruismallas ja muut disakkaridit, koska ne muuttuvat nopeasti glukoosiksi. Kannattaa lukea tarkkaan tuoteselosteet. Jopa terveelliset hedelmätkin voivat olla vahingoksi jos olet yliherkkä sokerille.

On arvioitu että syömästämme sokerista peräti 70-85% on piilosokerina elintarvikkeissa. Ei ole ihme että lihavuus ja aikuisiän diabetes lisääntyvät koko ajan. Sokerinsyönnin kehitys diabetekseksi kestää n.15-20 vuotta. Miten onkaan terveystilanne tämän päivän nuorilla, joilla jo sokeripitoisten juomien kulutus on usein valtaisaa? Tämän kustannuksella vielä jää terveellinen ja monipuolinen perusravitsemus hyvin huonoksi.

Se pahentaa tilannetta entisestään.

Sokeririippuvuuden kehittymisessä on samat viisi vaihetta kuin muissakin riippuvuuksissa:

  • Sietokyvyn lisääntyminen
  • Hallinnan menetys
  • Käytön jatkuminen haitallisista seurauksista huolimatta (ripuli, päänsärky)
  • Ajatuskyvyn hämärtyminen
  • Pakkomielteiset ajatukset

Aivot ovat keskeisessä asemassa sokeririippuvuuden kehittymisessä.

Tämä voi aiheuttaa äkillisiä mielialan muutoksia ja pitemmän päälle jyrkkiä käytöshäiriöitä.

Sokeririippuvaisilla näyttää olevan serotoniini taso matalalla ja se on syynä impulssien hallinnan ja jarrutuksen heikkenemiseen, jonka seurauksena he eivät usein kykene vastustamaan kiusausta syödä makeisia tai leipää ennen ateriaa.

Stressi luonnollisesti lisää aivojen kykyä taistella tasapainon saavuttamiseksi.

Stressin ja sokeririippuvaisuuden kierre onkin monelle haasteellinen tila.

Liiallisen sokerinkäytön yleiset seuraukset:

* Vaihteleva verensokeri saa aikaan hyperenergisen ja totaaliväsymisen noidankehän

* Suoliston bakteerikannan epätasapaino tuo turvotusta ja immuunipuolustuksen heikentymistä

* Entsyymien ja hormonien epätasapaino lisää ruoansulatuksen oireita, vatsan toiminnan häiriöitä

* Välittäjäaineiden puutos tai ylitarjonta vaikuttaa mielialan vaihteluihin ja alakuloon

Sokeririippuvaisuutta tutkinut sairaanhoitaja ja aiheesta kirjankin kirjoittanut Bitte Jonsson väittää että:

”Sokeri on yksi tärkeimmistä tekijöistä yhteiskuntaamme leviävän valtavan väsymyksen ja välinpitämättömyyden takana samoin kuin vaikeasti käsitettävien uupumuksen ja psyykkisten uupumusdiagnoosien takana.”

”Sokeririippuvaisuudesta parantumisen ainoa keino on täydellinen pidättyminen sokerista, sen rinnakkaisvalmisteista ja valkojauhotuotteista”,väittää Bitte Jonsson.

Äärimmäisessä riippuvuustapauksessa tämä varmasti onkin ainoa keino mutta silloinkin tukena toimii tasapainoinen ja säännöllisestä ruokailurytmistä koostuva ravitsemus.

Tasapainoinen ja terveellinen ravitsemus on tärkeä tekijä ehkäisemään sokeririippuvuuden kehittymistä ääritilanteeseen.

Jo hyvinkin pienillä arkiruokavalion muutoksilla saadaan aikaan kehon tasapaino, jossa sokerin tarve on hallittavissa ja sen käyttö pysyy kohtuudessa ilman ongelmia.

Riippuvuudesta eroon pääsemiseksi tarvitset päätöksen lopettaa.

Turvotukseen ja ruoansulatuksen tueksi

Oheinen voimajuoma on ollut monelle avuksi vatsan turvotukseen, ruoansulatusvaivoihin ja makeanhimoon. Kokeilemisen arvoinen!

Ananas-vehnänorasmehu (4 lasillista)
1/2 dl tuoretta vehnänorasta (pakasteena tai tuoreena)
1-11/2 dl ananasta
6-8 mintunoksaa
jäämurskaa
hunajaa maun mukaan
hieman vettä tarvittaessa
Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.
Siivilöi ja kaada laseihin.
Tarjoa juoma hyvin viilennettynä.

torstai 1. lokakuuta 2009

Nyt uusi blogi- hyvinvointia tekemässä.

Tervetuloa,

tänne tulen laittamaan ajankohtaisia ajatuksiani hyvinvoinnin puolesta, ja oikean ravinnon merkityksestä. Seuraa ja ole mukana.

Sari Armila
Active Care Oy
www.activecare.fi