tiistai 20. huhtikuuta 2010

VÄHÄRASVAISET DIEETIT LIHOTTAVAT

Mielenkiintoinen tutkimus selvittää, miksi vähärasvaiset dieetit eivät toimi laihduttajilla. Erityisesti rasvakerros, joka on kerääntynyt vatsaan, reisiin ja takapuoleen, tarvitsee palaakseen uutta rasvaa ravinnosta tai maksan muodostamana.
Tutkijat kehittivät geneettisesti muunnellun hiiripopulaation, jolta puuttuu tärkeä rasvoja syntetisoiva entsyymi, jota ilman maksa ei pysty tuottamaan uusia rasvahappoja. Koska maksan muodostamat rasvahapot ovat elintärkeitä ylläpitämään normaalia verensokeri- ja kolesteroliaineenvaihduntaa, näiden hiirien täytyy saada ravinnon mukana rasvaa pysyäkseen terveinä.
Kun nämä geneettisesti muunnellut hiiret saivat rasvatonta ruokaa, niille kehittyi rasvamaksa ja ne kärsivät alhaisista verensokeritasoista. Niille kertyi myös ylimääräistä painoa, koska maksa ei pystynyt polttamaan vanhaa varastorasvaa.
Kaikki nämä oireet saatiin kuitenkin poistettua, kun ruokavalioon lisättiin rasvaa. Tällä ruokavaliolla nämä geneettisesti muokatut hiiret eivät poikenneet normaaleista hiiristä, verrattaessa niiden painoa, elimistön rasvoja, aineenvaihduntatasoja sekä syötyjä ruokamääriä.
Tutkimuksen myötä, tutkijat suosittelevat nyt laihduttajille rasvalisää esim. kalaöljyn muodossa, joka aktivoi maksan kautta rasvanpolttoa.
On kuitenkin tärkeää muistaa käyttää korkealaatuista kala- tai kalanmaksaöljyä. Varmistakaa, että käytätte aina vapaana kasvaneen kalan öljyä, ei kirjolohiöljyjä eikä muiden kasvatettujen kalojen öljyjä.
Lähteet:
http://www.mercola.com/blog/2005/may/9/more_proof_good_fats_help_you_drop_the_pounds
http://www.scienceblog.com/cms/node/7806

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti